Marianne Mattila on kirjoittanut puhtaaksi isoisänsä käsin kirjoitetut muistelmat. Tekstiä ei ole muutettu, eikä sensuroitu mitenkään, vaan se on kopioitu sellaisenaan. Vain valokuvia on lisätty. Suurin osa kuvista on Esko Kyöstilän itsensä ottamia, tai otettu hänen kamerallaan.
Esko Kyöstilä kertoo lapsuudestaan Porin Kyläsaaressa 1800-luvun lopussa ja elämästä 1900-luvun alussa sillä seudulla.
Kuvailu on yksityiskohtaista ja eloisaa. Tapahtumia ja henkilöitä; naapureita, sukulaisia, opettajia ja kyläläisiä on kuvailtu
mielenkiintoisesta ja tarkasti.
Marianne Mattila
Marianne Mattila ( s. Kyöstilä, e. Heino ) on kirjoittajan pojan tytär. Hän on kuvataideopettaja ja kuvataiteilija. Hän on julkaissut myös omakustanteina lasten kuvakirjoja. Ne ovat Pikkutassut tarinoivat, Pikkutassujen kasvikirja, Pikkutassujen ötököitä ja otuksia, sekä Pikkutassut metsässä.
Isoisän taiteellisuus oli hänelle vahva inspiraation lähde.
Porin Kyläsaari 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku lapsuus 1800-1900 luvun taitteessa maatilalla 1900-luvun alussa poikien leikkejä 1800-1900 luvun taitteessa