Henna Hartikainen Hartikainen Milla ja ihmeellinen tonttu

Milla ja ihmeellinen tonttu

von Henna Hartikainen

Preis unbekannt

Buch in deiner Nähe kaufen


...oder deine aktuelle Postleitzahl eingeben:
oder

Beschreibung

Milla saa päiviinsä enemmän jännitystä kuin olisi edes osannut toivoa, kun hän eräänä päivänä löytää pikkuruisen paperilapun. Se on kutsu tontulta pihapuun juurelle. Tonttu Tonttunen kertoo ihastuttavia tarinoita eläimistä ja eräästä erityisen hassusta, hyväsydämisestä piikittömästä pikku siilistä. Lopulta Milla saa kysyä Tontulta tontuista ja vähän muistakin asioista. Milla saa elämäänsä viimein myös hyvän ystävän, Lismun.

Autor*in

Henna Hartikainen
Esiintyvä taiteilija, ohjaaja, koreografi, videotaiteilija, laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Olen kirjoittanut jo ennekuin osasin itse kirjoittaa. Pyysin mummia, äitiä, veljeä tai isää kirjoittamaan sanelustani. Rakastan siis ilmaista itseäni myös kirjallisin keinoin, ja se on ollut tärkeä väline elämässäni kipeiden ja vaikeiden asioiden läpikäymisessä. Tämä tarina syntyi 2019 vuoden lopulla. Elin tuolloin hyvin haasteellista aikaa ja tämän tarinan kirjoittaminen auttoi minua selviytymään. Se auttoi minua varmasti myös kohtaamaan, silloin vielä tulevat, koko ihmiskuntaa koskevat vaikeat ajat. Nyt on viimein tullut aika antaa myös muiden lukea tämä tarina. Toivon sen tuovan paljon iloa ja lohtua, sekä niitä hyvin tärkeitä yhdessäolon hetkiä, ja keskusteluja lasten ja aikuisten kesken. Tämä on ensimmäinen kirjajulkaisuni. Kuvitus: Henna Hartikainen ja Heini Saari.

Themen in »Milla ja ihmeellinen tonttu«

Tarina Ystävyys rohkeus eläimet Lapset

Stimmen zu »Milla ja ihmeellinen tonttu«

Details

ISBN: 9789528072645
Verlag: BoD – Books on Demand – Finnland
Erscheinung: 24.08.2024

Link teilen


Über buchnah.de | Die Buchhandlungen | Die Verlage | Impressum & Kontakt | Datenschutz | Presse


Auf dieser Seite kannst Du Buchhandlungen in der Nähe finden